Tällä sivulla käsitellään tulevaisuuden ennustamista eri tavoilla.
Ennustaminen kädestä on maailmanlaajuinen taito ja sitä tavataan hyvin erilaisissa kulttuureissa — myös täällä Suomessa kädestä ennustaminen on yksi niin sanotuista vanhan kansan taidoista. Kädestäennustajien kyvyt lukea, tulkita, henkilön kädessä olevien viivojen ja käden muotojen merkityksiä ovat olleet arvostettuja taitoja ja satojen vuosien ajan. Ennustaminen lienee lähtöisin muinaisesta Kreikasta, Aristoteleen ajoilta. Aristoteleen mukaan kädessä olevat viivat eivät synny ilman syytä. Niillä on jokin tarkoitus. Ne voivat olla “taivaallisen voiman” henkilölle asettamia merkityksiä. Kreikkaan kädestä ennustaminen on mahdollisesti saapunut kaukaisesta idästä. Tuota taitoa on harjoitettu eri puolilla maailmaa, kuten Tiibetissä, Intiassa, Kiinassa, Persiassa ja Egyptissä. Joidenkin tutkimusten mukaan kädestä ennustaminen on voinut olla jopa varhaisten sumerilaisten tiedossa. Tutkijat uskovat, että kädestä ennustaminen sisältää vaikutteita hindulaisesta astronomiasta, kiinalaisesta I Chingistä, sekä romanien ennustajantaidoista. Nykypäivänä kädestä ennustajat hyödyntävät perinteisen viivojen merkitysten tulkinnan lisäksi psykologiaa, holistista parannustaitoa ja muita metodeja.
Molemmat kädet ovat ennustuksessa tärkeitä vaikkakin jotkut uskovat vasemman olevan vähemmän tärkeä kuin oikea. Joissain päin maailmaa uskotaan, että vasemmanpuoleinen käsi edustaa potentiaalia ja oikea puoli sitä mikä on toteutunut. Toisaalta joskus oikeanpuoleista pidetään tulevaisuuden kätenä ja vasemmanpuoleista menneisyyden edustajana. Joskus ennustajat haluavat tulkita mieluusti miehiltä oikean käden ja naisilta vasemman käden. Joskus vasenkätisiltä halutaan tulkita vasen ja oikeakätisiltä oikea käsi, tai toisinpäin.
Kristallipallosta ennustaminen on yksi vanha tapa yrittää nähdä tulevaisuuden tapahtumia. Sitä on harjoitettu noitien, velhojen, selvänäkijöiden ja muiden toimesta jo keskiajalta lähtien. Yleensä kristallipallo on luonnonkivestä, joka on läpinäkyvä. Kristallipallo voi nimensä mukaisesti olla kristallia, kvartsia. Palloon katsomalla voidaan nähdä erilaisia muotoja ja hahmoja, joita pyritään tulkitsemaan. Samaan tapaan vedessä tai muussa heijastavassa pinnassa näkyviä muotoja voidaan pyrkiä pukemaan merkityksiksi.
Spiritismi on eräänlainen uskonto, johon uskovat henkilöt kokevat kuolleiden henkilöiden voivan jollain tapaa kommunikoida meidän elävien kanssa. Tätä asiaa on käsitelty eri puolilla maailmaa pitkään ja hartaasti. Netissäkin on runsaasti lähteitä, joissa käsitellään spiritismiin liittyviä asioita -- usein virheellisesti. Spiritismi-istunnon alussa halutaan usein vakuutella ääneen, ettei haluta kokea negatiivisten henkien tai energioiden läsnäoloa. Usein halutaan vain hyviä kokemuksia, joista vielä ääneen sanomalla kiitetään. Uraanilegendoilla varustettu spiritismi tunnetaan ouija-laudan vuoksi. Se on tasainen levy, johon on kirjoitettu aakkoset, sekä numerot väliltä 0–9, sekä sanat kyllä, ei, hei, näkemiin ja joskus lautaan on kuvioitu kaikenlaisia symboleita. Ouija-laudan aisapari on sydämenmuotoinen puulevy, jonka terävässä kärjessä on reikä. Sen sijaan "kursorina" voi käyttää vesilasia tai muuta esinettä, jonka siirtyminen laudalla johonkin pisteeseen katsotaan vastaukseksi kysymykseen.
Tarot-kortit ovat pelikortteja, joita on yleensä 78 kappaletta. Tarot on Euroopasta lähtöisin oleva peli, jota on käytetty lähinnä mystikkojen ja okkultistien toimesta kun on haettu vastauksia tulevaisuuden tapahtumiin. Tarot-kortteja on monenlaisia. Eri teemojen korttipakoilla on eri nimityksensä. Pakoissa on pääasiassa kaksi eri ryhmää; Major Arcana ja Minor Arcana. Jälkimmäinen sisältää 56 korttia, ensin mainittu 22 korttia.
Oletko kokeillut spiritismiä tai tarot-ennustamista? Jaathan ystävällisesti kokemuksesi alapuolelle!
Artikkeli julkaistiin tiistaina 5. päivä kesäkuuta vuonna 2012. Se lokeroitiin kategoriaan ja sen julkaisi Pete. Tässä artikkelin kestolinkki. Julkaisu on saanut ilmestymishetkensä jälkeen yhteensä 4 kommenttia.
Hirsi kirjoitti:
Tässä erään kokemuksia: “Pelaajien pitää uskoa siihen, että lasi kyllä rupeaa likkumaan, ja helpointa se on aluksi semmoisten ihmisten kanssa, jotka ovat joskus siinä onnistuneet. Toisilta se käy helpommin kuin toisilta, ja toisia ihmisiä henget ‘tottelevat’ paremmin kuin toisia.”
Hirsi kirjoitti:
Tässä lisää: “Pian alkoi tapahtua, eli saimme vastauksia jotka ovat jo toteutuneet. Kun kysyimme kuka on jutun takana,pääsimme P-I-R saakka kun kaadoin lasin,mutta kun nostin lasin taas paikalleen, se alkoi liikkua itsestään ja oli matkalla pöydän alle,minua pelotti niin, että kaadoin lasin kumoon. Ymmärrettävistä syistä, emme suosittele. Kyse ei ole leikistä. Tämän jälkeen näimme tummia olentoja ja itse näin esineiden liikkumista. Pelkäsimme kävellä ulkona pimeällä ja kärsimme peloista pitkään. Kun ajattelinkin asiaa tunnen vastenmielisyyttä.”
Hirsi kirjoitti:
Kolmas: “Olen pelannut kerran elamassani spiritismia seurakunnan leirikeskuksen tiloissa ja saikahdimme kaikki niin kauheasti, etta ainakaan mina en ole sen jalkeen kokeillut.”
Hirsi kirjoitti:
Löysin vielä yhden hyvän: “Itse en ainakaan pelkää spiritismiä laisinkaan, mutta nyt tiedoksi että henget eivät voi nähdä oikeasti tulevaisuuteen.. He vastaavat kysymyksiinne omien ajatustenne perusteella. Ja henget eivät voi spiritismin aikana kuulla mitä puhutte, hän vain näkee teidät ja kuulee vain kun nostatte lasia ja puhutte siihen. Näin Saara sanoi, tiedä siitä sitten.”