Nettipeli: Laatikkoraivo

Tagit: ja

Tämä on hyvin pelkistetyllä grafiikalla varustettu tikku-ukkopeli, jossa pelaajan tehtävä on juosta halki maiden ja mantujen ohjaamalla mustanväristä karkeasti töherrettyä tikku-ukkelia. Pelistä tekee haastavan se seikka, että kyseistä ukkelia kuritetaan korkeimmalta taholta vallan eriskummallisella tavalla. Erittäin kiehtova nettipeli yksinkertaisesta grafiikasta huolimatta. Kannattaa kokeilla!

Laatikkoraivoa ohjaillaan näppäimistön avulla sillä meiningillä, että nuolinappuloita napsuttelemalle liikutelleen ja hyppyytetään pelihahmoa. Pelihahmo hyppää ylöspäin kun näppäintä ylöspäin napsutellaan jne. Ohjaaminen on hyvin yksinkertaista. Haastavammaksi peli muuttuu sitä mukaa mitä edistyneemmäksi pelaaja pelissä muuttuu. Taivaalta nimittäin ryhtyy aluksi verkkaiseen ja hiljalleen yhä tiheämmin satamaan kaikenlaista tavaraa. Tai no, eihän oikeastaan “kaikenlaisesta” ole kysymys, vaan lähinnä vain laatikoista. Niinpä. Taivaalta tippuu laatikoita. Pelaajan tehtävä on juosta pelialueella mahdollisimman kauas joutumatta laatikon murskaamaksi tai kolhimaksi. Pelialueella on paljon monttujakin, joiden yli on hypättävä. Pelialueen alaosassa näkyy matkamittari, joka kertoo saavutetun juoksumatkan.

Peliä Laatikkoraivo on katsottu ja ehkä myös pelattu 4029 kertaa!

Linkitä tähän peliin: <p><a href="http://www.suositut.nethttp://www.suositut.net/nettipeli/laatikkoraivo">Laatikkoraivo</a></p>

Saa kommentoida!

Käyttöehdot