Nettipeli: Joulupeli #2

Tagit: ja

Nyt on joulu ja itse herra Joulupukki on lähdössä kiireisesti jakamaan ja kylvämään lahjoja kilteille pilteille. Pelin ensimmäisessä radassa joulun isännän on kylvettävä lahjoja ainakin 23 kappaletta jos meinataan edetä seuraavalle radalle. Tämä on itse asiassa erinomaisen viihdyttävä joulupeli, vaikka se ei ihan perinteistä seikkailua tarjoakaan. Tällä kertaa jouluvuohi on lähtenyt ihan päiväsaikaan reissuun kylvämään lahjoja lapsille, sillä kiirettä pitää toden teolla. Joulupukki matkaa reen päällä, joita lauma poroja kiskoo hiki hatussa. Tuo reki on vielä siinä mielessä kovin erityinen, kun se nääs lentää ilmojen halki. Lentävä joulupukki joutuu väistelemään lintuja ja muita esteitä (kuten vaikka Eiffelin tornia) mikäli hän haluaa säästää porotokkansa seuraavaksikin vuodeksi.

Pelaajan käytettävissä oleva pororeki on varustettu lahjoilla. Lahjoja pitää pudotella näppäimistön välilyöntiä napsauttamalla oikeisiin osoitteisiin. Savupiipuista sisään. Kovin amerikkalaista, mutta minkäs teet. Joulupukin rekeä ohjataan näppäimistön nuolinappuloilla. Porojen riuhtominen suunnalta toiselle ei muuten sitten ihan vaivattomasti käy, sillä ilmojen halki viipottavat kantturat kulkevat laiskanpuoleisesti. Jos poro osuu esimerkiksi lintuun tai torniin, hän poistuu rekivaljakosta. Jos kaikki porot kuupahtavat, tippuu tietysti rekikin maahan ja joulupukin luut murskautuvat. Pelaajan tehtävä on pitää huoli siitä, että lahjat todellakin menevät perille ja että poroparkoja ei tuhlata turhaan!

Kun on tullut aika pudottaa paketti, muuttuu valjakon edessä näkyvä pudotustähtäin vihreäksi.

Ai niin. Vielä yksi pikkiriikkinen huomio. Kun joulupukki nyt tuolla päiväsaikaan seikkailee ulkovaltojen ilmatiloissa, niin eri maiden it-aseet saattavat yrittää ampua joulupukin alas. Kannattaa siis vähän vilkuilla “sillä silmällä”, että sattuuko suoraan kohti tulemaan Sidewinder-ohjuksia tai muuta sellaista pientä.

Eri värisiä paketteja saa näppäimistön nappuloilla A, S, D ja F.

Joulupelin vaikeustasot

Pelissä on jopa kolme eri vaikeustasoa, jotka ovat:

  • Easy, eli helppo
  • Normal, eli normaali
  • Hard, eli vaikea

Peliä Joulupeli #2 on katsottu ja ehkä myös pelattu 4340 kertaa!

Linkitä tähän peliin: <p><a href="http://www.suositut.net/nettipeli/joulupeli-2/">Joulupeli #2</a></p>

Saa kommentoida!

Käyttöehdot